Leyland -Traktorit

Historiaa

Englannin autoteollisuuden yksi suurimmista mullistuksista oli v. 1968 tapahtunut British Motor Corporation ltd:n ja Leyland Motors Ltd:n yhdistyminen jättiyritykseksi, British Leyland Motor Corporationiksi. Traktorituotannolle ja Bathgaten tehtaalle se tiesi myös muutoksia. Vaikka monissa maissa Nuffield -traktorin maine oli hyvä ja unikon oranssi väri tunnettu brändi, päätti yhtiö vaihtaa traktorien muotoilun ja värisävyn uuteen uskoon. Ostajien ja myyjien toiveesta ensimmäiseen siniseen Leyland traktorisarjaan 154, 344, 384 sijoitettiin mallimerkinnän yhteyteen pieni Nuffield -teksti muistuttamaan historiasta. Tokihan muu tekniikka siitä muistutti vahvasti, olihan peruskomponentit edelleen samat kuin Nuffield 4/65 traktorissa. Uutta oli mm. värinävaimennettu moottori, ja pienemmällä iskutilavuudella varustettu 4 sylinterinen 3,4 litrainen moottori mallissa 344. Vanhan luotettavan 3 sylinterisen, 2,8 litraisen BMC moottorin valmistus Birminghamissa päättyi, se kun oli ollut vain ja ainoastaan traktorikäytössä ja sikäli kallis tehdä pieninä sarjoina.

Vuonna 1971 palattiin diesel-moottoreiden osalta juurilleen kun BLMC aloitti valmistamaan uutta keskipientä traktorimallia 253. Tämä traktori oli varustettu Perkins -dieselmoottorilla, aivan kuten ensimmäiset Diesel -Nuffieldit 1950 luvulla. Mallimerkintä 253 muuttui seuraavana vuonna muotoon 245 uuden mallimerkintälogiikan mukaan, jolloin 344:stä tuli 255 ja 384:sta 270. Mallimerkinnän muutokseen oli myös aihetta, koska nelisylinteristen traktoreiden pellin alle saatiin täysin uudet Leylandin 98 sarjan moottorit. 98 sarjan myötä myös traktoreihin saatiin tehtaalta uudet 6 -sylinteriset traktorit, mallimerkinnällä 285 ja 2100 sekä niiden harvinaiseksi jääneet nelivedot 485 ja 4100, joita valmistui vain 21 kpl.

Seuraava suuri muutos koettiin 1975, kun uudet 262, 272 mallit julkaistiin. Muutokset olivat pieniä, jarrut muuttuivat nestekäyttöisiksi ja alkupään koneita lukuunottamatta ohjaus hydrostaattiseksi. Suomen lainsäädäntö oli ohjaamoiden osalta muuttuva v. 1977, eikä tehtaan asentama turvaohjaamo täyttänyt edes edellistä. Suomessa ohjaamot valmisti Maaseudun Kone ylihärmästä, kunnes v. 1976 esiteltiin Victor Cabs:n valmistama Leyland Q-ohjaamo, joka täytti myös 1977 vuonna voimaan astuneet turvallisuus ja meludirektiivit.

Maailmalla oli traktorinvalmistajat alkaneet omaksua pikavaihteet sekä vaihteiden synkronoinnin jo 1960 -luvun puolella. Leylandin 10 vaihteinen vaihteisto oli hyvä, se kesti tehoa 75 hv asti luotettavasti, käyttö oli helppo opetella ja se oli äänetön. Kuitenkin asiakkaiden vaatimuksesta oli BLMC:n otettava härkää sarvista ja aloitettava synkronoidun vaihteiston suunnittelu. BLMC:hen palkattu nuori insinööri, Simon Evans sai projektin vastuulleen, eikä se ollut helppo: Bathgaten koneistuskeskukseen sai sopimaan vain vanhanmallisen vaihdelaatikon, eikä uusia kuoria voinut suunnitella saati toteuttaa. Evansin tiimi suunnitteli pari vuotta synchro laatikkoa, ja keksi mullistavan synkronointitavan: Kun perinteisesti synkronointi tapahtuu pääakselilla, keksivät Evansin tiimi siirtää synkronoinnin sivuakselille, jossa kierrosnopeuserot olivat pienemmät ja sinne sai sijoitettua isommat synkronointilaitteet. Lisäksi pakki oli myös synkronoitu. Simon Evans sai onnistuneesta toteutuksesta lempinimen "Synchro Simon", eikä se ollut yhtään liioiteltua. Leyland Synchro vaihteisto on edelleen yksi onnistuneimmista ja nopeimmista synchrolaatikoista käyttää. Jo alunalkaen synchro voimansiirto oli suunniteltu 100 hv:n moottoritehoille ja siksi sitä aloitettiin asentaa myös kuusisylinterisiin traktoreihin. Näissä ongelmana oli vain todella hidas tienopeus n. 25 km/h.

Pian Synchro -sarjan esittelyn myötä esiteltiin myös nelivetomallit 462 ja 472. Näissä nelivedon voimansiirron valmisti Carraro italiasta. Samoihin aikoihin myös suomessa oltiin neliveto huumassa: 1980 luvun taitteessa nelivedot ylittivät yli 50% myynnin myydyistä traktoreista.

1972 julkaistut kuusisylinterit traktorit alkoivat olla 1980 luvulle tultaessa jo pahasti vanhentuneet, eikä tässä mallissa hidas Synchro lootakaan tuonut lisävirettä myyntiin. Niimpä 2100 ja 285 saivat väistyä uuden turboahdetun Leyland 282 ja sen nelivetoisen rinnakkaismallin 482 tieltä. Turbot olivat ajanmukaan "ylävireät", eikä traktorimalli koskaan kunnolla korvannut kuusisylinteristen mallien matalalta vääntävää moottoritehoa.

1980 suomessa kiristyneet melu ja tärinädirektiivit pakottivat tehtaan luopumaan Q-ohjaamosta meille tuoduissa malleissa. Suomeen tehtiinkin omaa, sinistä Sekura ohjaamollista Leyland sarjaa noin vuoden verran. Tarinan mukaan tanskalaiset Leyland maahantuojat nostivat kovan metakan huomatessaan suomen vierailullaan, että heidän maassa valmistettua, aikakaudelleen erinomaista ohjaamoa oli heidän tietämättään alettu asentamaan Leyland traktoreihin ja niitä myytiin täyttä häkää suomessa!

1981 oli viimeinen vuosi Leyland historiaa suomessa. Silloin tehdas esitteli uudet viljankeltaiset Leyland traktorit, joiden uusimpina parannuksina oli nyt maailmanlaajuiseen myyntiin tulleet Sekura Explorer ohjaamot, jo kauan kaivatut märät levyjarrut sekä lisävarusteena saatavilla olleet HD-mallin nostolaitekansi, lisänostosylinteri sekä 2 nopeuksinen ulosotto.


Traktorit olivat nyt taas ajantasalla, väritys osuva ja varmasti myyntikin kohdallaan, harmittavasti englannin teollisuuden suuri vallankumous oli alkanut, ja yksityistäminen runni tehtaita levälleen pitkin saarivaltakuntaa. Tähän osalliseksi joutui eritoten British Leyland, joka valtio-omisteisena nyt suurella kädellä yksityistettiin. Ensimmäisenä läksi halutuin, eli traktorituotanto. Ostajaksi ilmoittautui yksityinen sijoittaja Charles Nickerson, joka omisti Track Marshall -yhtiön.


Kesko oli solminut maahantuontisopimukset jo aijemmin tsekkoslovakialaisen (myöh. Tsekkiläinen) Zetorin kanssa, ja nyt lisäksi vanhentuneen Leyland traktorin tilalle saksalaisen Deutz Fahr:n kanssa. Viljankeltaiset saapuivat uudistuksineen vähintään puolivuosikymmentä myöhässä, eikä Keskon toimesta katsottu hyvällä edes uuden nimen (Marshall) tuomaa myyntityön työmäärää.

Helpompi oli kokeilla uutta konemerkkiä puhtaalta pohjalta, ilman takahistoriaa. Näin on käynyt Keskolle toki myöhemminkin: Nuffield-Leyland historiaa kesti 30 vuotta, mutta Zetorin ja D-F:n jälkeen Kesko on myynyt mm. Case IH:ta, Samea, pienen tauon jälkeen taas uudelleen Deutz-Fahria kunnes siirryttiin nykyiseen Massey-Ferguson aikaan. Tuona 30 vuoden aikana Kesko oy nousi maatalouspuolella siihen asemaan, jonka se on säilyttänyt näihin päiviin asti, eikä tässä asiassa voi sivuuttaa koskaan Nuffield ja Leyland traktoreiden maahantuontia ja menekkiä suomessa. Nyt tämä on historiaa jota NLCF ry kerää ja tallettaa sekä ylläpitää.